FI*ArcticSnowflakes - kissala

Kesällä 2020 perheeseemme muutti ensimmäinen Neva Masquerade kissamme. (FI*Snowcountry Armani). Saman vuoden syksyllä päätimme lähteä ensimmäisiin näyttelyihimme. Siitä se innostus sitten lähti!  Armanin lisäksi perheeseemme on kuulunut vuodesta 2018 asti myös Kotikissa Esmeralda. 

Kasvatustoiminnasta aloin kiinnostumaan vuoden 2021 keväällä ja samana syksynä kävinkin kasvattajakurssin, jonka jälkeen hain kasvattajanimeäni. Ensimmäinen jalostuskissamme Anjusha Perelka*PL "Pumpuli" saapui Puolasta Suomeen syyskuussa 2022. Pumpuli oli yhteisomistuksessa ja asui yhteistyökissalassamme Lahdessa (FI*BravePaws). Useista yrityksistä huolimatta Pumpuli ei tiinehtynyt ja on näinollen siirtynyt jo kastraattikerhoon. Kesällä 2023 ostimmekin FI*BravePaws-kissalan kanssa uuden jalostuskissamme, FI*Itäruusun Dolce Vita Aamu Viiman "Saden". Sade asuu sijoituskodissa Kaarinassa ja lokakuussa 2024 saimmekin nauttia A-pennuistani yhdessä sijoituskotimme kanssa. Kotiin meille Kankaanpäähän jäi A-pentueesta FI*ArcticSnowflakes Archangel Ariela "Ariela".

Kissat ovat meille perheenjäseniä. Jotta kaikille riittää aikaa ja huomiota, pidämme kissamäärän kotona pienenä. Toiveissa olisikin löytää luotettavia sijoituskoteja mahdollisimman läheltä! 

Näyttelyt ovat mainio tapa tutustua rotuun sekä muihin harrastajiin. Suosittelen pennun ostajaa harkitsemaan näyttelyssä käymistä, sillä se voi imaista mukanaan.

Tavoitteenamme on edistää Neva Masquerade -kissojen jalostustyötä painottamalla terveyttä ja hyvää luonnetta, jotta kissasta olisi mahdollisimman paljon iloa omistajilleen pitkäksi aikaa.

Olen ollut mukana Suomen Neva Masquerade Kissat ry:n rotuyhdistyksen hallituksessa varapuheenjohtajana vuosina 2022-2024.
https://www.suomennevat.net/